Post by Saranna on Mar 21, 2014 1:15:40 GMT 2
Nonni, kokkeillaas sitte! Toivottavasti asiat on sillais jees eikä hahmo ampase liikaa riman yli. 8')
___
KUVA
- Kuva ei vastaa rakennetta täysin. Paremman käsityksen ruumiinmuodoista saa tästä kuvasta, joka ei täysin vastaa väritykseen. (Paukamia tai sideharsoa Liouballa ei, ainakaan vielä, ole jaloissaan eikä hahmon tältä versiolta löydy luupiikkejä selästä.) -
Nimi: Liouba.
Sukupuoli: naaras.
Ikä: Viitisen vuotta (ihmisittäin nelikymppinen).
Laji/rotu: susi, sekarotuinen (perimässä luultavasti ainakin alaskansutta, kalliovuortensutta ja harmaasutta).
Lauma: Lumon.
Ulkonäkö
Säkäkorkeus 84cm, paino n.63kg
Liouba on naarassudeksi varsin suurikokoinen ja massiivinen ilmestys. Kaikki sen olemuksessa kielii fyysisestä voimasta ja kyvystä käyttää sitä; sillä on voimakkaat leuat, varsin kyömy niska, paksut jalkavarret ja kaiken kaikkiaan hyvin erottuva lihaksisto. Sopusuhtaiseksi sitä ei saata väittää, sillä susi on selkeästi etupainoisen näköinen ja sen pää näyttää miltei asiaankuulumattoman siropiirteiseltä ja pienehköltä muuhun kehoon suhteutettuna. Tosiasiassa sen kallokin on voimakas, mutta muodoiltaan muuta kehoa pehmeämpi: otsapengen Liouballa on liki olematon ja sen päänmuoto on lievästi kupera. Etutassut sudella ovat takatassuja kookkaammat, vatsalinja hivenen kurottuva ja selkälinja kaareutuva; häntä on suden mittakaavalla pitkä ja tuuheahko; korvat tyypillisesti pehmeäkärkisen kolmion mallia ja silmät suurehkot ja perinteisen vinon muodon sijaan pyöreähköt. Väriltään sen näkimet ovat hailakan keltaiset, terävämmässä valossa ne näyttävät valkeilta. Liouba sairastaa anisokoriaa, jonka vuoksi sen silmien pupillit ovat luonnostaan erikokoiset; vasen on aina oikeaa pienempi. Anisokoria ei häiritse naarassuden päivittäistä elämää juuri mitenkään, mutta ikävuosien karttuessa sille on alkanut ilmaantua glaukoomaa. Jälkimmäinen ei ole vielä järin mittava ongelma eikä sairauden aiheuttama tummentuma suden näkökentän reunoilla ole laajaa.
Lumonille sopivasti valkokasvon turkki on tuuheaa ja kaksikerroksista. Pisimmillään suunnilleen kymmensenttinen karva on karkeaa ja säänkestävää, talvella lämmittävää ja kesällä lämpöä eristävää. Pääväriltään se on mustaa, talvisin liki pikimustaa ja kesäisin auringon kulottamana rusehtavanharmahtavaa. Liouban rinta, vatsa, korvien ulkosyrjät, hännänjuuri ja hännänpää ovat väriltään ruosteenruskeat ja kasvot taasen suurimmaksi osaksi valkeat. Jokaisessa jalassaan sudella on myös valkoista; oikea etujalka on kutakuinkin puoleksi valkoinen, vasemmassa väri taas peittää vain yhden varpaan, oikeassa takajalassa valkeaa on miltei kintereeseen asti ja vasemmassa kussakin neljässä varpaassa. Valkoista on lisäksi naaraan hännässä ja korvanpäissä.
Kynnet ovat vaaleanharmaat lukuunottamatta vasemman etutassun kolmea varvasta (ja kannuskynttä), jotka ovat kirsun tavoin mustat.
Lumonin laumatunnus Liouballa on tavallisesti vasemmassa silmäkulmassaan ja yleensä ruskeansävyisenä. Paikka ja väri saattaa kuitenkin vaihdella.
Suden ulkomuoto on karu jo luonnostaan, mutta entistäkin karummaksi tummaturkki saattaa olemuksensa tehdä pujottamalla kaulansa ympärille nahkalenkin, jonka kummallakin sivulla, hartijoiden kohdalla, on kaksi suurehkoa koiraeläimen pääkalloa. Kalloista vasemmalla olalla lepäävä on suurempi ja hivenen huonokuntoisempi, kun taas oikeanpuolimmainen on pienempi ja tuoreemmannäköinen. Etelämmäs sattuessaan Liouba kantaa mukanaan liki poikkeuksetta puuvartista, kookasta lihakirvestään, jonka terä on aina veritahrainen.
Luonne
Ensivaikutelmaltaan useasti sarkastisia sanankäänteitä viljelevä susi on etäinen ja kenties hienoisesti tyly. On kuitenkin liioittelua väittää sitä ilkeäksi, sillä se ei tahdo ehdoin tahdoin kaivella kanssakulkijoistaan esille asioita, joista naljailla, ja mahdolliset huomautuksensakin se tekee tietyllä tavalla huolettomaan tyyliin - ei ilkkuen ja raakkuen vaan pikemmin neutraalin toteavasti ja verrattain asiallisesti. Ulosanniltaan se on melko mitäänsanomaton; ääni pysyy tilanteesta riippumatta varsin monotonisena tai hienoisen myhäilevänä ja kasvojeneleet ovat vähäisiä, havaittavia, mutteivat kovin käsinkosketeltavia. Se saaattaa myös näyttää ilmettä, joka ei äkkiseltään tunnu sopivan tilanteeseen - se voi hymähtää hyväntuulisesti jos joku vuodattaa sille murheitaan tai näyttää ärtyneeltä jos sille ollaan ystävällisiä. Liouba on olemukseltaan vaikeasti tulkittava ja syväluotaavammalla tarkkailulla kenties arvoituksellinen, vaikka pintapuolin yksiselitteisen ykstotiselta saattaakin vaikuttaa. Susi on samaan aikaan avoin, että pidättyväinen: se keskustelee, mutta asettelee sanansa usein niin, ettei niiden sisältö ole kovin rehevää mikäli on puhe siitä itsestään. Tummaturkista huomaa selvästi, ettei se julkituo ääneen puoliakaan siitä, mitä ajattelee.
Ehkä yksi ehdottomimmista plussapuolista naarassuden persoonassa on sen suvaitsevaisuus. Jokaista ympärillään olevaa se arvoi kokonaisuutena ja yksilönä eikä yleensä tuomitse kovin herkästi (vaikka käytös saattaakin vihjailla toisenlaisesta suhtautumisesta). On piirteitä, joita se karsastaa (esimerkiksi homoseksuaalisuus, ylipirteys, siivottomuus ja takertuvaisuus), mutta joiden läpi se on valmis katsomaan, mikäli henkilö ei sitä muutoin ärsytä. Ainoat poikkeukset tähän lienevät suvaitsemattomat ja toisten satuttamiseen tähtäävät henkilöt ja pennut, jotka luonteesta riippumatta herättävät valkokasvossa vihantunnetta.
Liouba pysyy tyynenä tilanteessa kuin tilanteessa. Suorastaan pelottavan tyynenä. Siinä, missä moni panikoisi, saattaa valkokasvo vain hienoisesti hymyillä ja jatkaa toimiaan häiriintymättä - se ei tunnu pelkäävän edes omaa kuolemaansa. Rationaaliselle ajattelulle on sen pääkopassa aina enemmän tilaa kuin primitiivisille tuntemuksille, vaikkakin tarpeeksi tukalassa tilanteessa se saattaa hyvinkin antautua vain vaistojensa vietäväksi.
Yksiselitteisin syy suden vankkumattomuudelle on kaikessa karuudessaan häiriintynyt, tai pikemmin aktiivisen toimintansa lopettanut tunne-elämä. Mielenliikkeiltään täysin kuollut naarassusi ei ole, mutta yhtä kaikki paljon likeempänä tunneakselin nollapäätä kuin aktiivisinta huippua. Ja tunteidensa vajavuuden vuoksi Liouba osaa olla vaarallinen. Syyttääkö siitä kapeaa geeniperimää vai jotain muuta, mutta lumonilainen on petollinen ja täysin kyvykäs päättämään jonkun elämäntaipaleen lähestulkoon silkasta huvituksesta. Päähänpistosta; koska nyt vain sattui huvittamaan. Eikä se kadu, ei se syytä itseään, ei ymmärrä niin tehdä, vaikka muut yrittäisivät lekalla sen päähän takoa lajitovereitten tappamisen olevan pahasta. Pohjimmiltaan kylmä elukka ei koskaan aseta ketään oman pärjäämisensä edelle; se on selviytyjäluonne, jonka maailmassa ei ole sijaa kaikenkestäville ystävyyssuhteille tai maalliset rajat ylittävälle luottamukselle. Liouba ei ole narsisti, mutta elää vain itselleen - sen maailmankuvaan kuuluu huolehtia vain omista asioistaan ja taata oma selviytymisensä. Jos se kokee, ettei joku henkilö tähän kykene - riippumatta siitä, onko tämä tuntematon vai tuttava pidemmältä aikaväliltä - kokee se olevansa oikeutettu toimittamaan murhatyön. Kalmojen syntymisen ennaltaehkäisyksi se saattaa sen perustella, kalmojen riveihinhän ne surkimukset ennemmin tai myöhemmin päätyisivät, eikö?
Kenties ainoa asia, joka aiheuttaa Lioubassa vahvaa tunnereagointia, on sorto ja kärkevä epäoikeudenmukaisuus. Susi saattaa olla pohjimmiltaan varsin piittaamaton mitä kanssaolijoiden elämään tulee, mutta fakta on, että mahdollisesta murhamielisyydestään huolimatta se ei ole suorastaan pahantahtoinen tai mielenpohjukoitaan myöten sysimustaan epäinhimillisyyteen vajonnut piruparka. Se kyllä puuttuu tilanteisiin, joiden ilkeyden näkee turhaksi, sillä sanallistakaan väkivaltaa, härnäämistä ja kiusaamista sen on kaikesta huolimatta vaikea sietää. Vaikka susi saattaa tappaa, se ei pyri tekemään uhrinsa oloa epämukavaksi millään tavalla ellei siihen erillistä henkilökohtaista syytä ole; se haluaa toimia nopeasti ja kivuttomasti, ei kiduttaen. Toinen on asianlaita niiden suhteen, joita kohtaan Liouba todella kantaa kaunaa tai vihaa, ja niille voi lumonilainen olla erittäinkin julma.
Mustaturkki on idealisti ja aate menee sillä pitkälle yksilön edelle. Sen aatteen, mitä Liouba kuitenkin ajaa, saattaa kuitenkin laskea ennemmin hyväksi, kuin pahaksi. Susi tavoittelee tasa-arvoisuutta ja rauhaa, vaikka sen omatkin ratkaisut joskus sotivat kyseisiä käsitteitä vastaan, ja se pyrkii elämään sovussa niin vieraslaumalaisten kuin laumatovereittensa ja erilajisten ja lajitovereittensa kanssa ja osallistua omalla panoksellaan taistoon kalmoja vastaan.
Tiivistetymmin ruostemerkkinen on pidättyväinen, muttei torjuva, harkitseva ja perussosiaalinen mutta hyvinkin epäluotettava. Se saattaa muodostaa ystävällismieliseltä vaikuttavan suhteen johonkuhun ja häipyä kylmästi paikalta tarpeeksi tukalan tilanteen tullen tai omatoimisesti taittaa tältä niskat omien syittensä vuoksi - vailla katumusta. Se saattaa olla julma ja säälimätön niitä kohtaan joista ei pidä, mutta suojelevainen sorsituille.
Menneisyys
Vähintään kyseenalainen oli se suku, johon Liouba viitisen vuotta sitten syntyi. Nykyään Lumonille kuuluvien vuorten luoteisosissa asuva parikymmenpäinen susijoukko, joka oli kieltäytynyt liittymästä silloisiin laumoihin, oli periaatteiltaan kieroonkasvanut ja hyvin sukusiittoinen. Klaaniksi se itseään kutsui ja oli vaalivinaan jotain erityistä, jota ajattelivat vain toisillaan olevan - vieras veri oli saastaista, ei yhtä hienoa ja jalostunutta kuin se, joka niiden suonissa virtasi, joten pariutua sai vain sukulaisten kesken. Kaikkein lähimpien sukulaisten kesken perheiden perustamista kuitenkin välteltiin.
Liouballa oli sinällään onnea, kun se syntyi ylipäätään elinkelpoisena - toisin kuin neljä sisarustaan, joista kaksi syntyi kuolleina ja kaksi muuta kuolivat ennen kuin ehtivät täyttää edes puolta viikkoa. Vanhemmat vaalivat ainokaistaan ja opettivat tyttärensä kunnioittamaan joukon perinteitä ja aatteita. Synnyinpiireissään nuorelle sudelle opetettiin oman selviytymisen olevan ykkösprioriteetti ja kuolemisen olevan osa jokapäiväistä elämää ja tappamisen ajoittain välttämätöntä. Rehellisyyttä ei erityisesti korostettu, mutta klaaninjäsenten sopi tulla toimeen keskenään - jos vaikutti siltä, että ei kyennyt muuhun kuin ongelmien tuottamiseen, sai klaanilainen palvella sukuaan päivällispöydässä. Varsinkin talvisin kannibalismi oli yleistä ja heikentyneet jäsenet tarjoutuivat jopa vapaaehtoisesti syötäviksi auttaakseen parempikuntoiset sukulaisensa rankkojen aikojen yli.
Liouba eli elämänsä kolme ensimmäistä vuotta klaaninsa parissa, kunnes ryhmittymän sisäinen rakenne alkoi horjua ratkaisevasti ja johti lopulta yhteiselon rankkaan murenemiseen ja yli puolen suvun kuolemaan. Koko kuvio oli alkanut yhdestä ainoasta jäsenestä, joka piilottelevalla korruptiolla oli saanut sukulaisensa hiljalleen kääntymään toisiaan vastaan: klaaninjäseniä alkoi katoilla ja lopulta katosi johtajakin. Sekasorto oli taattua, kun sudet, joista iso osa oli hyvin konservatiivisiä ja kyvyttömiä ajattelemaan itse loppuun asti, menettivät päällikkönsä, suurimman turvansa. Iso osa niistä ajoi itsensä kuolemaan silkkaa tyhmyyttään, ja lopulta selviytyjiä oli vain marginaalinen määrä.
Syyllinen koko kuvioon oli Liouba, kukas muukaan. Aiemmin täysvaltaisena ja kunnollisena klaanilaisena elellyt naarassusi oli huolestuneena pistänyt merkille sukunsa elintason laskeneen dramaattisesti, kun pennuista valtaosa syntyi kuolleena ja enää vain harvat yksilöt olivat ylipäätään lisääntymiskykyisiä (se itse mukaanlukien). Valkokasvo itse näki, että oli parempi lopettaa ennen elämänlaadun lopullista heikkenemistä, sillä vaikkei se osannutkaan kertoa syytä epämuodostumien lisääntymiselle ja suurelle pentukuolleisuudelle, se tiesi, ettei tästä enää parempaan suuntaan mentäisi. Lisäksi lähettyvillä elävä toinen susilauma ajoi kotiklaania ahtaalle.
Tehtyään ratkaisevan siirtonsa, siirtyi susi vuoriston koilliskärkeen ja katkaisi yhteytensä jäljelle jääneisiin sukulaisiinsa. Vanhoista ajoista se otti muistokseen surmaamansa klaaninjohtajan pääkallon.
Elämänsä ensimmäisen itsevaltaisen vuoden Liouba kulutti tutustumalla paremmin ympäröivään maailmaan ja kanssakulkijoihinsa, joista se ei tiiviin klaanielämänsä aikana ollut juuri käsitystä saanut. Sulkeutunut elämä oli jättänyt sen hivenen naiiviksi, mutta se oppi nopeasti lukemaan ja tulkitsemaan vieraiden käytöstä ja tarkoitusperiä ja kertaalleen pahemman kerran huijatuksi ja nöyryytetyksi tultuaan se havaitsi kaipaavansa tietynlaista harmoniaa ja sopuisuutta ja ryhtyi oman elämänsä vapahtajaksi, antisankariksi, joka rankaisi pahantekijöitä mutta saattoi olla vaaraksi hyvillekin. Vuoden kuluessa oli sen pääkallokokoelma tuplaantunut yhdestä kahteen, kun eräs Liouban pelastama järkijättö koirasusiuros kiintyi liiaksi susinaaraaseen eikä ymmärtänyt jättää tätä rauhaan. Epätoivoisesti rakastuneen uroksen fantasiat ja niskaranka murskaantuivat, kun hermonsa menettänyt valkokasvo raadollisesti paljasti mielipiteensä kannoillaan roikkuvasta takiaisesta.
Pääkallot kiikkuvat joskus ruostemerkkisen hartioilla vahvan nahkaremmin varassa. On pysynyt mysteerinä, miten kyseinen koristus on kasaan kursittu, sillä ihminen siinä ei ole ollut apuna; ehkä kallot naruun pujotti aikanaan apina, varis tai joku muu eläin, jonka kanssa susi hetken ajaksi ystävystyi.
Täytettyään neljä, alkoi susi ensikertaa kuulla kalmoista, raivokkaan sairauden riivaamien koiraeläinten ikinälkäisestä joukosta. Otettuaan asioista paremmin selvää, varasti Liouba kylästä lihakirveen turvakseen. Se harjoitteli aseen käyttöä parhaan kykynsä mukaan taatakseen elämänsä jatkumisen ja liittyi muodon vuoksi Lumoniin kyetäkseen liikkumaan vuorilla vapaammin ja oikeutetummin.
Nippelitietoa
- Liouba kantaa mukanaan suurta lihakirvestä, jonka varasti ihmisiltä noin vuosi sitten. Sillä on tapana kanniskella mukanaan myös teräviä oksia tai kivensiruja, joilla se tarpeen tullen puolustaa itseään tai avustaa saalistusta.
- Sukusiittoisten geeniensä vuoksi sutta riivaa jos jonkinlainen perinnöllinen vika. Anisokorian ja (toistaiseksi) lievän glaukooman lisäksi sillä on suurentunut kasvainriski.
- Liouba on alunperin Cyrl -nimiseen roolipeliin luotu hahmo (vuonna 2011) ja siitä Valerianaan sopivaksi muokattu.
- Sukunsa opetusten vuoksi Liouba tykkää ottaa tappamiltaan koiraeläimiltä mukaansa jonkinlaisen matkamuiston; korun tai luun. Aina näin ei tosin käy. Se ei myöskään kaihda kannibalismia, mutta ei tapa lajitovereita vain syödäkseen.
- Liouba on hedelmätön eikä voi koskaan saada omia pentuja.
- Suden ääni on soinniltaan matala, mutta melko kirkas, miellyttäväkin kenties. Liouba hymisee useasti ja saattaa laulellakin.
Ominaisuudet
Lihasvoima: 5/5
Puruvoima: 5/5
Nopeus: 2/5
Ketteryys: 3/5
Kuulo: 4/5
Haju: 3/5
Näkö: 3/5
Äly: 4/5
Pelaaja
Saranna (ihme.ihmeinen[ätshyytä]gmail.com, Varjolehto)
___
KUVA
- Kuva ei vastaa rakennetta täysin. Paremman käsityksen ruumiinmuodoista saa tästä kuvasta, joka ei täysin vastaa väritykseen. (Paukamia tai sideharsoa Liouballa ei, ainakaan vielä, ole jaloissaan eikä hahmon tältä versiolta löydy luupiikkejä selästä.) -
Nimi: Liouba.
Sukupuoli: naaras.
Ikä: Viitisen vuotta (ihmisittäin nelikymppinen).
Laji/rotu: susi, sekarotuinen (perimässä luultavasti ainakin alaskansutta, kalliovuortensutta ja harmaasutta).
Lauma: Lumon.
Ulkonäkö
Säkäkorkeus 84cm, paino n.63kg
Liouba on naarassudeksi varsin suurikokoinen ja massiivinen ilmestys. Kaikki sen olemuksessa kielii fyysisestä voimasta ja kyvystä käyttää sitä; sillä on voimakkaat leuat, varsin kyömy niska, paksut jalkavarret ja kaiken kaikkiaan hyvin erottuva lihaksisto. Sopusuhtaiseksi sitä ei saata väittää, sillä susi on selkeästi etupainoisen näköinen ja sen pää näyttää miltei asiaankuulumattoman siropiirteiseltä ja pienehköltä muuhun kehoon suhteutettuna. Tosiasiassa sen kallokin on voimakas, mutta muodoiltaan muuta kehoa pehmeämpi: otsapengen Liouballa on liki olematon ja sen päänmuoto on lievästi kupera. Etutassut sudella ovat takatassuja kookkaammat, vatsalinja hivenen kurottuva ja selkälinja kaareutuva; häntä on suden mittakaavalla pitkä ja tuuheahko; korvat tyypillisesti pehmeäkärkisen kolmion mallia ja silmät suurehkot ja perinteisen vinon muodon sijaan pyöreähköt. Väriltään sen näkimet ovat hailakan keltaiset, terävämmässä valossa ne näyttävät valkeilta. Liouba sairastaa anisokoriaa, jonka vuoksi sen silmien pupillit ovat luonnostaan erikokoiset; vasen on aina oikeaa pienempi. Anisokoria ei häiritse naarassuden päivittäistä elämää juuri mitenkään, mutta ikävuosien karttuessa sille on alkanut ilmaantua glaukoomaa. Jälkimmäinen ei ole vielä järin mittava ongelma eikä sairauden aiheuttama tummentuma suden näkökentän reunoilla ole laajaa.
Lumonille sopivasti valkokasvon turkki on tuuheaa ja kaksikerroksista. Pisimmillään suunnilleen kymmensenttinen karva on karkeaa ja säänkestävää, talvella lämmittävää ja kesällä lämpöä eristävää. Pääväriltään se on mustaa, talvisin liki pikimustaa ja kesäisin auringon kulottamana rusehtavanharmahtavaa. Liouban rinta, vatsa, korvien ulkosyrjät, hännänjuuri ja hännänpää ovat väriltään ruosteenruskeat ja kasvot taasen suurimmaksi osaksi valkeat. Jokaisessa jalassaan sudella on myös valkoista; oikea etujalka on kutakuinkin puoleksi valkoinen, vasemmassa väri taas peittää vain yhden varpaan, oikeassa takajalassa valkeaa on miltei kintereeseen asti ja vasemmassa kussakin neljässä varpaassa. Valkoista on lisäksi naaraan hännässä ja korvanpäissä.
Kynnet ovat vaaleanharmaat lukuunottamatta vasemman etutassun kolmea varvasta (ja kannuskynttä), jotka ovat kirsun tavoin mustat.
Lumonin laumatunnus Liouballa on tavallisesti vasemmassa silmäkulmassaan ja yleensä ruskeansävyisenä. Paikka ja väri saattaa kuitenkin vaihdella.
Suden ulkomuoto on karu jo luonnostaan, mutta entistäkin karummaksi tummaturkki saattaa olemuksensa tehdä pujottamalla kaulansa ympärille nahkalenkin, jonka kummallakin sivulla, hartijoiden kohdalla, on kaksi suurehkoa koiraeläimen pääkalloa. Kalloista vasemmalla olalla lepäävä on suurempi ja hivenen huonokuntoisempi, kun taas oikeanpuolimmainen on pienempi ja tuoreemmannäköinen. Etelämmäs sattuessaan Liouba kantaa mukanaan liki poikkeuksetta puuvartista, kookasta lihakirvestään, jonka terä on aina veritahrainen.
Luonne
Ensivaikutelmaltaan useasti sarkastisia sanankäänteitä viljelevä susi on etäinen ja kenties hienoisesti tyly. On kuitenkin liioittelua väittää sitä ilkeäksi, sillä se ei tahdo ehdoin tahdoin kaivella kanssakulkijoistaan esille asioita, joista naljailla, ja mahdolliset huomautuksensakin se tekee tietyllä tavalla huolettomaan tyyliin - ei ilkkuen ja raakkuen vaan pikemmin neutraalin toteavasti ja verrattain asiallisesti. Ulosanniltaan se on melko mitäänsanomaton; ääni pysyy tilanteesta riippumatta varsin monotonisena tai hienoisen myhäilevänä ja kasvojeneleet ovat vähäisiä, havaittavia, mutteivat kovin käsinkosketeltavia. Se saaattaa myös näyttää ilmettä, joka ei äkkiseltään tunnu sopivan tilanteeseen - se voi hymähtää hyväntuulisesti jos joku vuodattaa sille murheitaan tai näyttää ärtyneeltä jos sille ollaan ystävällisiä. Liouba on olemukseltaan vaikeasti tulkittava ja syväluotaavammalla tarkkailulla kenties arvoituksellinen, vaikka pintapuolin yksiselitteisen ykstotiselta saattaakin vaikuttaa. Susi on samaan aikaan avoin, että pidättyväinen: se keskustelee, mutta asettelee sanansa usein niin, ettei niiden sisältö ole kovin rehevää mikäli on puhe siitä itsestään. Tummaturkista huomaa selvästi, ettei se julkituo ääneen puoliakaan siitä, mitä ajattelee.
Ehkä yksi ehdottomimmista plussapuolista naarassuden persoonassa on sen suvaitsevaisuus. Jokaista ympärillään olevaa se arvoi kokonaisuutena ja yksilönä eikä yleensä tuomitse kovin herkästi (vaikka käytös saattaakin vihjailla toisenlaisesta suhtautumisesta). On piirteitä, joita se karsastaa (esimerkiksi homoseksuaalisuus, ylipirteys, siivottomuus ja takertuvaisuus), mutta joiden läpi se on valmis katsomaan, mikäli henkilö ei sitä muutoin ärsytä. Ainoat poikkeukset tähän lienevät suvaitsemattomat ja toisten satuttamiseen tähtäävät henkilöt ja pennut, jotka luonteesta riippumatta herättävät valkokasvossa vihantunnetta.
Liouba pysyy tyynenä tilanteessa kuin tilanteessa. Suorastaan pelottavan tyynenä. Siinä, missä moni panikoisi, saattaa valkokasvo vain hienoisesti hymyillä ja jatkaa toimiaan häiriintymättä - se ei tunnu pelkäävän edes omaa kuolemaansa. Rationaaliselle ajattelulle on sen pääkopassa aina enemmän tilaa kuin primitiivisille tuntemuksille, vaikkakin tarpeeksi tukalassa tilanteessa se saattaa hyvinkin antautua vain vaistojensa vietäväksi.
Yksiselitteisin syy suden vankkumattomuudelle on kaikessa karuudessaan häiriintynyt, tai pikemmin aktiivisen toimintansa lopettanut tunne-elämä. Mielenliikkeiltään täysin kuollut naarassusi ei ole, mutta yhtä kaikki paljon likeempänä tunneakselin nollapäätä kuin aktiivisinta huippua. Ja tunteidensa vajavuuden vuoksi Liouba osaa olla vaarallinen. Syyttääkö siitä kapeaa geeniperimää vai jotain muuta, mutta lumonilainen on petollinen ja täysin kyvykäs päättämään jonkun elämäntaipaleen lähestulkoon silkasta huvituksesta. Päähänpistosta; koska nyt vain sattui huvittamaan. Eikä se kadu, ei se syytä itseään, ei ymmärrä niin tehdä, vaikka muut yrittäisivät lekalla sen päähän takoa lajitovereitten tappamisen olevan pahasta. Pohjimmiltaan kylmä elukka ei koskaan aseta ketään oman pärjäämisensä edelle; se on selviytyjäluonne, jonka maailmassa ei ole sijaa kaikenkestäville ystävyyssuhteille tai maalliset rajat ylittävälle luottamukselle. Liouba ei ole narsisti, mutta elää vain itselleen - sen maailmankuvaan kuuluu huolehtia vain omista asioistaan ja taata oma selviytymisensä. Jos se kokee, ettei joku henkilö tähän kykene - riippumatta siitä, onko tämä tuntematon vai tuttava pidemmältä aikaväliltä - kokee se olevansa oikeutettu toimittamaan murhatyön. Kalmojen syntymisen ennaltaehkäisyksi se saattaa sen perustella, kalmojen riveihinhän ne surkimukset ennemmin tai myöhemmin päätyisivät, eikö?
Kenties ainoa asia, joka aiheuttaa Lioubassa vahvaa tunnereagointia, on sorto ja kärkevä epäoikeudenmukaisuus. Susi saattaa olla pohjimmiltaan varsin piittaamaton mitä kanssaolijoiden elämään tulee, mutta fakta on, että mahdollisesta murhamielisyydestään huolimatta se ei ole suorastaan pahantahtoinen tai mielenpohjukoitaan myöten sysimustaan epäinhimillisyyteen vajonnut piruparka. Se kyllä puuttuu tilanteisiin, joiden ilkeyden näkee turhaksi, sillä sanallistakaan väkivaltaa, härnäämistä ja kiusaamista sen on kaikesta huolimatta vaikea sietää. Vaikka susi saattaa tappaa, se ei pyri tekemään uhrinsa oloa epämukavaksi millään tavalla ellei siihen erillistä henkilökohtaista syytä ole; se haluaa toimia nopeasti ja kivuttomasti, ei kiduttaen. Toinen on asianlaita niiden suhteen, joita kohtaan Liouba todella kantaa kaunaa tai vihaa, ja niille voi lumonilainen olla erittäinkin julma.
Mustaturkki on idealisti ja aate menee sillä pitkälle yksilön edelle. Sen aatteen, mitä Liouba kuitenkin ajaa, saattaa kuitenkin laskea ennemmin hyväksi, kuin pahaksi. Susi tavoittelee tasa-arvoisuutta ja rauhaa, vaikka sen omatkin ratkaisut joskus sotivat kyseisiä käsitteitä vastaan, ja se pyrkii elämään sovussa niin vieraslaumalaisten kuin laumatovereittensa ja erilajisten ja lajitovereittensa kanssa ja osallistua omalla panoksellaan taistoon kalmoja vastaan.
Tiivistetymmin ruostemerkkinen on pidättyväinen, muttei torjuva, harkitseva ja perussosiaalinen mutta hyvinkin epäluotettava. Se saattaa muodostaa ystävällismieliseltä vaikuttavan suhteen johonkuhun ja häipyä kylmästi paikalta tarpeeksi tukalan tilanteen tullen tai omatoimisesti taittaa tältä niskat omien syittensä vuoksi - vailla katumusta. Se saattaa olla julma ja säälimätön niitä kohtaan joista ei pidä, mutta suojelevainen sorsituille.
Menneisyys
Vähintään kyseenalainen oli se suku, johon Liouba viitisen vuotta sitten syntyi. Nykyään Lumonille kuuluvien vuorten luoteisosissa asuva parikymmenpäinen susijoukko, joka oli kieltäytynyt liittymästä silloisiin laumoihin, oli periaatteiltaan kieroonkasvanut ja hyvin sukusiittoinen. Klaaniksi se itseään kutsui ja oli vaalivinaan jotain erityistä, jota ajattelivat vain toisillaan olevan - vieras veri oli saastaista, ei yhtä hienoa ja jalostunutta kuin se, joka niiden suonissa virtasi, joten pariutua sai vain sukulaisten kesken. Kaikkein lähimpien sukulaisten kesken perheiden perustamista kuitenkin välteltiin.
Liouballa oli sinällään onnea, kun se syntyi ylipäätään elinkelpoisena - toisin kuin neljä sisarustaan, joista kaksi syntyi kuolleina ja kaksi muuta kuolivat ennen kuin ehtivät täyttää edes puolta viikkoa. Vanhemmat vaalivat ainokaistaan ja opettivat tyttärensä kunnioittamaan joukon perinteitä ja aatteita. Synnyinpiireissään nuorelle sudelle opetettiin oman selviytymisen olevan ykkösprioriteetti ja kuolemisen olevan osa jokapäiväistä elämää ja tappamisen ajoittain välttämätöntä. Rehellisyyttä ei erityisesti korostettu, mutta klaaninjäsenten sopi tulla toimeen keskenään - jos vaikutti siltä, että ei kyennyt muuhun kuin ongelmien tuottamiseen, sai klaanilainen palvella sukuaan päivällispöydässä. Varsinkin talvisin kannibalismi oli yleistä ja heikentyneet jäsenet tarjoutuivat jopa vapaaehtoisesti syötäviksi auttaakseen parempikuntoiset sukulaisensa rankkojen aikojen yli.
Liouba eli elämänsä kolme ensimmäistä vuotta klaaninsa parissa, kunnes ryhmittymän sisäinen rakenne alkoi horjua ratkaisevasti ja johti lopulta yhteiselon rankkaan murenemiseen ja yli puolen suvun kuolemaan. Koko kuvio oli alkanut yhdestä ainoasta jäsenestä, joka piilottelevalla korruptiolla oli saanut sukulaisensa hiljalleen kääntymään toisiaan vastaan: klaaninjäseniä alkoi katoilla ja lopulta katosi johtajakin. Sekasorto oli taattua, kun sudet, joista iso osa oli hyvin konservatiivisiä ja kyvyttömiä ajattelemaan itse loppuun asti, menettivät päällikkönsä, suurimman turvansa. Iso osa niistä ajoi itsensä kuolemaan silkkaa tyhmyyttään, ja lopulta selviytyjiä oli vain marginaalinen määrä.
Syyllinen koko kuvioon oli Liouba, kukas muukaan. Aiemmin täysvaltaisena ja kunnollisena klaanilaisena elellyt naarassusi oli huolestuneena pistänyt merkille sukunsa elintason laskeneen dramaattisesti, kun pennuista valtaosa syntyi kuolleena ja enää vain harvat yksilöt olivat ylipäätään lisääntymiskykyisiä (se itse mukaanlukien). Valkokasvo itse näki, että oli parempi lopettaa ennen elämänlaadun lopullista heikkenemistä, sillä vaikkei se osannutkaan kertoa syytä epämuodostumien lisääntymiselle ja suurelle pentukuolleisuudelle, se tiesi, ettei tästä enää parempaan suuntaan mentäisi. Lisäksi lähettyvillä elävä toinen susilauma ajoi kotiklaania ahtaalle.
Tehtyään ratkaisevan siirtonsa, siirtyi susi vuoriston koilliskärkeen ja katkaisi yhteytensä jäljelle jääneisiin sukulaisiinsa. Vanhoista ajoista se otti muistokseen surmaamansa klaaninjohtajan pääkallon.
Elämänsä ensimmäisen itsevaltaisen vuoden Liouba kulutti tutustumalla paremmin ympäröivään maailmaan ja kanssakulkijoihinsa, joista se ei tiiviin klaanielämänsä aikana ollut juuri käsitystä saanut. Sulkeutunut elämä oli jättänyt sen hivenen naiiviksi, mutta se oppi nopeasti lukemaan ja tulkitsemaan vieraiden käytöstä ja tarkoitusperiä ja kertaalleen pahemman kerran huijatuksi ja nöyryytetyksi tultuaan se havaitsi kaipaavansa tietynlaista harmoniaa ja sopuisuutta ja ryhtyi oman elämänsä vapahtajaksi, antisankariksi, joka rankaisi pahantekijöitä mutta saattoi olla vaaraksi hyvillekin. Vuoden kuluessa oli sen pääkallokokoelma tuplaantunut yhdestä kahteen, kun eräs Liouban pelastama järkijättö koirasusiuros kiintyi liiaksi susinaaraaseen eikä ymmärtänyt jättää tätä rauhaan. Epätoivoisesti rakastuneen uroksen fantasiat ja niskaranka murskaantuivat, kun hermonsa menettänyt valkokasvo raadollisesti paljasti mielipiteensä kannoillaan roikkuvasta takiaisesta.
Pääkallot kiikkuvat joskus ruostemerkkisen hartioilla vahvan nahkaremmin varassa. On pysynyt mysteerinä, miten kyseinen koristus on kasaan kursittu, sillä ihminen siinä ei ole ollut apuna; ehkä kallot naruun pujotti aikanaan apina, varis tai joku muu eläin, jonka kanssa susi hetken ajaksi ystävystyi.
Täytettyään neljä, alkoi susi ensikertaa kuulla kalmoista, raivokkaan sairauden riivaamien koiraeläinten ikinälkäisestä joukosta. Otettuaan asioista paremmin selvää, varasti Liouba kylästä lihakirveen turvakseen. Se harjoitteli aseen käyttöä parhaan kykynsä mukaan taatakseen elämänsä jatkumisen ja liittyi muodon vuoksi Lumoniin kyetäkseen liikkumaan vuorilla vapaammin ja oikeutetummin.
Nippelitietoa
- Liouba kantaa mukanaan suurta lihakirvestä, jonka varasti ihmisiltä noin vuosi sitten. Sillä on tapana kanniskella mukanaan myös teräviä oksia tai kivensiruja, joilla se tarpeen tullen puolustaa itseään tai avustaa saalistusta.
- Sukusiittoisten geeniensä vuoksi sutta riivaa jos jonkinlainen perinnöllinen vika. Anisokorian ja (toistaiseksi) lievän glaukooman lisäksi sillä on suurentunut kasvainriski.
- Liouba on alunperin Cyrl -nimiseen roolipeliin luotu hahmo (vuonna 2011) ja siitä Valerianaan sopivaksi muokattu.
- Sukunsa opetusten vuoksi Liouba tykkää ottaa tappamiltaan koiraeläimiltä mukaansa jonkinlaisen matkamuiston; korun tai luun. Aina näin ei tosin käy. Se ei myöskään kaihda kannibalismia, mutta ei tapa lajitovereita vain syödäkseen.
- Liouba on hedelmätön eikä voi koskaan saada omia pentuja.
- Suden ääni on soinniltaan matala, mutta melko kirkas, miellyttäväkin kenties. Liouba hymisee useasti ja saattaa laulellakin.
Ominaisuudet
Lihasvoima: 5/5
Puruvoima: 5/5
Nopeus: 2/5
Ketteryys: 3/5
Kuulo: 4/5
Haju: 3/5
Näkö: 3/5
Äly: 4/5
Pelaaja
Saranna (ihme.ihmeinen[ätshyytä]gmail.com, Varjolehto)
