Coralie - Noir

N i m i :: Coralie ”Cora”
S u k u p u o l i :: Narttu
I k ä :: Noin 3-vuotias
R o t u :: Pitkäkarvainen collie
L a u m a :: Noir
Ä ä n i :: Taissa Farmiga




U l k o n ä k ö ::
Coralie omaa kauniin kiiltävän ja erityisen tuuhean turkin, josta se ei luopuisi mistään hinnasta. Väritykseltään narttu on tricolour. Nartun silmät ovat suklaanruskeat ja niissä kimaltelee aina ihanan lempeä katse, jonka se suo kaikille tätä puhuttelevalle.
Vaikka turkin määrästä johtuen saattaisi kuvitella, että narttu olisi jotenkin tukeva, on väärässä. Karvakasan alta paljastuisi kauniin solakka paimenkoira narttu.
Noirin merkki Coraliella on molemmissa silmäkulmissa, hieman punertavalla sävyllä. Säkää nartulla on noin 51cm.
Aseena toimii puuvartinen keihään kärki, jota narttu kantaa turkkinsa lomassa.




L u o n n e ::
Perusluonteeltaan Coralie on ystävällinen ja se tulee kaikkien kanssa toimeen, tottakai poikkeuksiakin kuitenkin on. Narttu on sanavalmis, eikä se hyväksy jos sille puhutaan ikävästi ja epäkunnioittavaan sävyyn, vaan se antaa heti takaisin tarvittaessa puuttuen hyvinkin henkilökohtaisiin asioihin. Eli ilkeäkin tämä neiti osaa olla, mutta tätä taitoa se käyttää vain kaikista välttämättömimmissä tilanteissa.

Kypsäksikin Coralieta on sanottu, sillä se usein ottaa muiden asioita huolehdittavikseen ja pitää toisista huolta. Se ei tahdo jättää ketään yksin, sillä sen oma pelko on yksinäisyys. Ei ole mitään hirveämpää kuin jäädä aivan yksin, ilman lauman tai ystävien tukea. Siksi se ei tahdo muidenkaan tuntevan oloansa yksinäiseksi.
Useimmiten narttu lyöttäytyy turvalliseksi kokemiensa koiraeläinten seuraan, tottakai vahvat urokset ovat se mitä Coralie turvakseen etsii.

Tappelua narttu välttää viimeiseen asti ja usein tämän neidon tappelut ovatkin vain itsepuolustusta. Se ei ole erityisen hyvä taistelemaan ja mieluummin hoitaisikin asiat puhumalla, siinä kun on hyvä. Välillä narttu kuitenkin on joutunut vaikeuksiin ja kiristyksenkin uhriksi, kun varsinaiset taistelutaidot ovat minimaaliset. Parhaansa mukaan se kuitenkin yrittää asettaan käsitellä.





M e n n e i s y y s ::
Valerianaan Coralie on tullut ihmisten mukana, noin 1-vuotiaana. Se annettiin tilalliseen perheeseen, jossa sen työnä oli karjan paimentaminen ja vartioiminen. Perheen pää oli joksenkin väkivaltainen niin omaa perhettään kuin kaikkea vastaan kävelevääkin kohtaan. Näin ollen koirienkin koulutus oli kovaa, mistä Coralie ei pitänyt ja usein koulutuksen alkaen se menikin aivan lukkoon. Tästähän mies ei pitänyt, mutta jaksoi odottaa käytöksen muutosta sillä hyvä koulutushan tällaisen luonnevikaisuuden korjaisi. Eipä korjannut ja mies päätyi siihen tulokseen, että tällainen turha eläin olisi parempi jättää oman onnensa nojaan, eikä varmasti laittaa kiertoon tällaista epäonnista piskiä.

Mies kuljetti Coralien aavikolle, ei kovinkaan kauas, mutta sellaiseen paikkaan missä ei varmasti ollut ketään ruokkimassa tai juottamassa narttua. Kuolema oli siis varma, jos sinne jäisi. Mies sitoi nartun kaulassa olevan narun kiveen ja enempiä miettimättä tai surematta jätti koiransa niille sijoilleen. Kovasta kohtelusta huolimatta narttu piti omistajastaan ja olisi tehnyt mitä vain sen puolesta, mutta mies vähät välitti. Coralie jaksoi tunnin, ehkä kaksi itkeä miehen perään kunnes joutui toteamaan ettei tuo enään tule takaisin. Aurinko paistoi suoraan ja jano alkoi painamaan, ties kuinka kauan tuo oli siinä jo ollut.

Pian narttu kuitenkin havahtui liikkeeseen aavikon suunnalla. Se oli jonkinlainen koiraeläin, muttei varmasti lemmikkikoira. Se käyskenteli katkonaisesti ja oli ohittamassa Coralieta kymmenisen metrin päästä. Narttu päätti pyytää kulkijalta apua, josko sillä olisi jotain terävää mukanaan. Huudon seurauksena toinen huomasi tämän ja lähti mitään sanomatta astelemaan epävakaasti tricolouria kohti. Jokin tuossa ei ollut kohdillaan. Lähemmäs tullessaan narttu huomasi tuon oudon käyttäytymisen ja alkoi riuhtoa itseään irti. Juuri ennen kohtaamista naru hankautui katki kiven kylkeen ja Coralie pääsi irti, se juoksi kotiin päin kunnes matkalla tuli ajatelleeksi mikä kotona odottaisi. Mies veisi sen kuitenkin takaisin tuohon kamalaan paikkaan kuolemaan. Ei, sinne hän ei palaisi, ei enään ikinä. Narttu kuitenkin koukkasi vanhan kotinsa luota ja otti ladon pielestä vanhan, katkenneen keihään kärjen, jossa oli pätkä tukevaa puuvartta vielä tallella.

Narttu suuntasi kohti pohjoista, muttei päätynyt kuitenkaan aivan susien asuttamalle alueelle, vaan Noir-lauman reviirille ja täten liittyikin laumaan.


P e l a a j a :: Ave