Karma - noir

Violence to end violence. 

LUONNE


Myötätunto? Luottamus? Rakkaus?

Noita sanoja Karma ei ole enää vuosiin tuntenut. Ainakaan pitänyt osana elämäänsä. Elämän runtelema narttu kääntää kylkeään ja tuhahtaa. Ketä kiinnostaa. Elämällä ei ole enää mitään merkitystä tai pienintäkään syytä jonka vuoksi tarvitsisi edes jaksaa yrittää. Koirasta joka kerran jaksoi pitää muista, luotti ja rakasti sokeasti ihmisiään, ei ole jäljellä enää kuin tyhjä kuori. Kuori jonka sisällä ulvoo loputon tuska ja yksinäisyys.

Karma ei osaa nimetä elämässään asioita joista nauttisi. Kaikki mistä se aiemmin piti tuottaa nykyään lähinnä henkistä tuskaa ja ahdistavia muistoja menneistä. Eniten se arvostaa yksinäisyyttä ja hiljaisuutta. Iloisuus ja pirteys oksettaa sitä. Se on antanut kaikkensa sisällään kasvaville menneiden muistojen möröille.

Narttu ei luota kehenkään. Ei sillä, että sen luottamus missään kohtaa olisi petetty pahasti, mutta hän ei vaan jaksa välittää. Täten se kohauttaa olkiaan luottamuksenosoituksille suuntaan tai toiseen. Jos siis putoat kaivoon, niin turha odottaa että narttu olisi tulossa pelastamaan sinua. Ei kiinnosta. Narttu ei myöskään jaksa ystävystyä kenenkään kanssa koska pelko näidenkin menetyksestä kaivertaa liiaksi sen mieltä. Toinen syy on myös, että tämä tuskin olisi mitään parasta seuraa kenellekkään, joten kukapa haluaisi Karman ystäväksi?

Osan ajasta Karma elää omassa varjomaailmassaan. Lähinnä tämä putoaa sinne öisin yksinäisimpänä hetkenä, muttei olisi uutta jos kesken kaiken muiden seurassa olleessaan varjot nielisivät Karman mukanaan ja hautaisivat sen kamalimpiin pelkoihinsa ja ahdistukseen.

Narttu ei piittaa tappeluista taikka tappamisesta, mutta tarvittaessa se on kykenevä repimään lähes kenen tahansa kurkun auki. Armotta.

(Luonteelle takuulla tulee vielä jatkoa pelin edetessä ja Karman kehittyessä.)




ULKONÄKÖ

Karma on sekarotuinen koira, rotukoirista se muistuttaa ulkonäöltään lähinnä työlinjaista bordercollieita. Sillä on ohuehko ja keskipitkä hapsuinen turkki. Turkki muodostaa koiralle puuhkamaisen hännän ja kauluksen, muualla karva on hieman kevyempää. Nartun runko on hieman korkeutta pidempi, sillä on tyypillinen ravaajakoiran rakenne. Narttu on kohtuullisen pienikokoinen, säkäkorkeutta sillä on noin 49-senttimetriä. Koira muistuttaa hentoista keijua, mutta osaa tarvittaessa olla voimakas. Sen voimakkaat leuat ja raajojen suuri ponnistusvoima tekevät siitä vahvemman kuin uskoisikaan. Sen kokonaisuuteen nähden suurista korvista toinen on pysty, toisen kärki on taittunut noin 1/3 matkalta.

Karman pohjaväri keskiharmaa, joka taittuu hieman ruskeaan. Sen silmien ympärille on muodostuneet pari astetta vaaleamman harmaat renkaat. Sen kuono on valkoinen, josta valkoinen väritys jatkuu piirtona aina ylös otsaan. Nartun eturaajat ovat hieman ranteen yläpuolelle saakka valkoiset. Takaraajoissa valkoista riittää polviin saakka. Karman selkä on muuta turkkia tummempi. Nartun silmät ovat sekoitelma vaaleankeltaista ja sinistä.



MENNEISYYS

Karma sulkee silmänsä vain muistaakseen iskut vartalossaan. Nähdäkseen tähdet jotka kipinöi sen silmistä iskujen voimasta. Siihen kohdistetut huudot. 'Vihaan kaksijalkaisia', narttu murahtaa ja lysähtää maahan yrittäen tukahduttaa sisustaan repivän tuskan. Tällön toinen ajatus tunkeutuu sen mieleen. Ikävä, ikävä joka ei lievitä.

Karma syntyi aikanaan rakastavien ihmisten luokse. Niiden joille koirat merkitsi jotain. Karma ei edusta mitään rotua, mutta siinä tiedetään olevan collie-tyyppistä koiraa, ripauksella huskya. Ainakin sen emä, Fay, muistutti kovasti bordercolliena tunnettua rotua. Karma eli ihanan lapsuuden rakkaiden ihmistensä luona. Hänen ihmisillään oli suuri kartano, johon sisältyi vielä suurempi piha, joka oli lähinnä vehreää niittyä, pienellä kaistaleella metsää.

Elämä ei olisi voinut olla parempaa, päivittäin Karma sai juosta itsensä väsyksiin Fayn ja perheen lasten kanssa ulkona noutaen keppiä ja kierien pitkin pihaa. Iltaisin tämä käpertyi isäntäväen sängyn viereen nähden unia jossa se jahtasi rusakoita ja pelasti maailman, joita nähdessään se haukahteli ja potki jaloillaan seinää hypätäkseen unissaan aina vaan korkeammalle.

Sekään yö ei ollut sen erikoisempi. Karma oli juuri unessaan metsästämässä Fayn kanssa nopeaa rusakkoa, mutta Karmapa oli nopeampi. Juuri kun tämä oli lyömässä kitansa rusankon niskaan kiinni, kuului pamahdus. Karma havahtui välittömästi unestaan. Hetken se luuli vain nähneensä unta, kunnes kuuli rappusissa töminää. Raskaat askeleet. Vieras, kuvottava löyhkä tunkeutui sen aisteihin. Tämä ei todellakaan kuulunut hänen perheeseen, eikä haju ollut myöskään kenenkään jonka Karma oli koskaan nähnyt. Karma kuuli Fayn surkean uikutuksen, jonka jälkeen kuului räsähdys ja koiran säälittävä kuolinkorina. Jokin oli enemmän kuin pahasti vialla.

Karma ei tiennyt mitä tehdä, hän oli emäntänsä ja isäntänsä kanssa saarrettuna huoneeseen. Hetken hän ajatteli paeta ikkunasta, mutta rakkaus perhettään kohtaan oli niin vahva, että se olisi vaivannut Karmaa hänen lopun ikänsä - oli se kuinka pitkä tai lyhyt ikinä. Lisäksi jos korkea pudotus ei tekisi Karmasta selvää, niin viimeistään ikkunan alla kasvavat teräväpiikkiset pensaat tekisi siitä selvää. Täten Karma sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. Jos, kun hän nyt kuolee, kuolee hän ainakin perhettään puolustaen. Koira tuskin voi tehdä sen urhoollisempaa tekoa?

Karma ei tiennyt herättäisikö isäntäväkensä vai herättäisikö vaan sillä tunkeutujan huomion. Hän tiesi että tuo pelottava olento olisi täällä hetkenä minä hyvänsä, mutta hän saisi ehkä otettua itselleen hieman lisäaikaa strategian tekoon jos ei esim. haukkuisi perhettään hereille. Täten se loikkasi ketterästi isäntäväen sänkyyn ja nuolaisi molempien naamaa. Isäntä oli jo tönäistä Karman pois naurahtaen että meneppäs siitä takaisin nukkumaan, mutta nartun huolestunut ja hermostunut olemus sai ihmisen hereille. Tämä töni vaimonsa hereille ja silloin olikin liian myöhäistä.

Oven kahva kääntyi ja hetkeen Karma ei nähnyt mitään. Sen silmät täyttyi kyyneleistä kuvottavan löyhkän - yhdistelmä mädäntyvää lihaa ja verta tunkeutui sen jokaiseen aistiin tehden sen hetkeksi kyvyttömäksi. Narttu hätääntyi hetkeksi, mutta tämän muut aistit palasivat takaisin maanpinnalle. Nyt tai ei koskaan, narttu mietti ja kävi empimättä tunkeutujan päälle. Hän ei vieläkään ollut varma mikä tunkeutuja oli, mutta ihmisen haju löyhkän alla viesti, että tunkeutuja oli tosiaan ihminen. Narttu koitti purra vieraan kaulaa, mutta ihminen oli selvästi osannut ennustaa sitä, vaikka olikin selvästi yllättynyt koiran hyökkäyksestä. Narttu ei ollut kovin suuri, joten suorastaan järkälemäinen ihminen sai paiskattua sen lattiaan.

Kipu, kova kipu valtasi nartun tajunnan, se oli loukkaantunut, etukoivesta ja alaselästä kipinöi kipua joka esti narttua liikahtamastakaan. Sen isäntä oli koittanut kaivaa sängyn alla säilyttämäänsä kivääriä esiin, mutta se oli turhaa. Isännän kaulassa oli ammottava haava josta suihkusi verta. Karman emäntä kirkaisi kerran, mutta naaman lävistävä kirves vaiensi sen äkkiä. Karma olisi halunnut huutaa, se... Se ei edes tiedä mitä kaikkea olisi tehnyt tuolle olennolle joka oli juuri tuhonnut kaiken mikä merkitsi sille elämässään jotain. Jalan ja selän kipu oli nyt pientä siihen verrattuna mitä repivää tuskaa se tunsi sisällään. Se sulki silmänsä odottaen viimeistä iskua. Lopeta tämä kipu, se rukoili mielessään. Mutta viimeistä iskua ei tullut.

Sen sijaan Karma tunsi kuinka se nostettiin syliin. Ei kuitenkaan samalla tavalla kuin perheen isäntä saattaa joskus ottaa sen syliin, vaan narttu kiskaistiin niskanahastaan ja raahattiin lattiaa pitkin. Ympäri nartun kehoa säkenöivä kipu oli lamaannuttanut Karman, se ei kyennyt enää edes huutamaan kivusta. Se vaan koitti saada vedettyä henkeä ja pitää itsensä asennossa että fyysiset vammat sattuisi vähiten, mutta se osoittautui hankalaksi kun sitä raahattiin pitkin rappusia. Karma raoitti hieman silmiään ja näki hetkellisesti emänsä Fayn makaavan omassa verilätäkössään. Kauhukseen narttu kuitenkin huomasi toisen olevan vielä hengissä. Kuuli sen viimeiset tuskan huudot, olematta kykenevä auttamaan emäänsä.

Vieras avasi oven ja paiskasi nartun pitkin pituuttaan kuistin edessä olevalle nurmikolle, jolloin tämän oli pakko päästää ulvahdus kivusta. Tuosta tunkeutuja vain suuttui ja potkaisi Karmaa kylkeen. Ei kuitenkaan niin kovaa, että olisi antanut tälle armoa ja tappanut sen. Karma erotti sumeasti pihassa seisovan auton ja haistoi toisen vähintään yhtä kuvottavan hajuisen olennon, joka sekin oli ilmeisesti ihminen. Ilmeisesti pihassa odottanut kävi huutamaan taloon tunkeutujalle "mitä ihmettä, miksi sinä nappasit tuon mukaan, eikö meidän pitänyt vaan putsata paikka ja häipyä? mitä luulet että me tehdään tuolla koiralla? eihän se edes näytä vahvalta". Karman raahannut mies vain murahti ja alkoi kantaa talosta anastamiaan arvokkuuksia autoon. "Kuuletsä mitään?" toinen huudahti ja läimäytti tunkeutujaa. Tunkeutuja tarrasi toista ihmistä rinnuksista ja karjui sen naamaan: "minä kyllä tiedän mitä teen lopeta tuo päteminen ja auta. Tuosta koirasta tulee vielä kultakimpale, anna mä vaan pistän sen ruotuun." Karma ulvahti kerran jolloin toinen mies tömisteli sen luokse ja löi sitä.

Sitten kaikki pimeni.

Karma heräsi kovalta kivilattialta, ensimmäinen asia minkä se aisti oli tuska, epätoivo ja jäätävä kylmyys. Yllätyksekseen sen selkä tuntui yllättävän kivuttomalta, oliko se kuvitellut kaiken? Vai oliko kenties nartun henkinen tuska kipinöinyt niin kovana sen kehoon että se oli tuntunut fyysisenä kipuna. Tämän jälkeen narttu huomasi etujalassaan olevan siteen, se yritti nousta istumaan, mutta totesi äkkiä ettei jalka kanna juuri ollenkaan. Se kuitenkin kohottautui nähdäkseen ympärilleen. Oli myöhäinen iltapäivä, katon ja seinän rei'istä siivilöityi ilta-auringon viimesäteitä. Nartun ajatukset eivät edes riittäneet miettimään kysymyksiä kuten "missä ihmeessä olen?" taikka "kauanko olen nukkunut?". Sen ajatukset olivat oikeastaan niin täynnä kysymyksiä, ettei se saanut muotoiltua yhden yhtä järkevää kysymystä pohdittavaksi. Täten se sulki silmänsä uudelleen, mutta totesi pian että silmien sulkeminen sai sen aina uudelleen näkemään kuolevan isäntänsä ja kuulemaan kuinka sen emästä valui elämä ulos kuin hitaasti tyhjenevästä ilmapallosta.

Karma oli kai torkahtanut koska seuraavan kerran sen havahtuessa näkyi seinän raoista taivaalla kuu ja tähdet. Tämä kuuli oven aukenevan jossain kauempana ja kaksi ihmistä tömisteli sisään, jolloin lauma koiria alkoi haukkumaan, ulvomaan ja muuten vaan ilmaisemaan tuskaansa ja ahdistusta. Nyt narttu alkoi tosissaan miettimään, että mihin ihmeeseen oli joutunutkaan. Ihmiset kävelivät käytävää pitkin ja pysähtyivät Karman kohdalle. Narttu päätti olla reagoimatta mitenkään ihmisten läsnäoloon ja koitti maata paikoillaan. Esittää nukkuvaa, tai kenties kuollutta. "Katso nyt tuota", toinen ihmisistä murahti, "en kyllä jaksa tajuta mitä ihmettä meinaat noin pienellä nartulla, sen etujalkakin on murtunut ja se vie tovin parantua". Toinen mies vaan murahti jotain ja mumisi jotain lapiosta ja siitä kuinka nuoresta koirasta saa vielä koulittua hyvää kauppatavaraa. Miehet lähtivät, mutta hetken kuluttua Karma havahtui että ne, eikun toinen vaan, palasi. Eikun hetkinen, tämä oli uusi ihminen. Karma ei muista haistaneensa sitä aiemmin, se ei edes löyhkännyt niin pahalta kuin aiemmat. Tulija oli nainen, tämä toi Karmalle jokusen homeisen leivänkannan ja tilkan vettä. Narttu nuuhkaisi naisen tuomia ruokia, hetken se järkyttyi tarjonnasta, se oli kuitenkin tottunut syömään isäntä metsästämää riistaa taikka perheen ruuantähteitä jotka olivat paljon parempaa kuin tämä. Hetken se harkitsi kieltäytyvänsä, mutta repivä nälkä sai sen toisiin ajatuksiin. Nainen kävi Karman vierelle ja normaalisti ihmisistä pitävä narttu kavahti tätä, viimeaikaiset kokemukset ihmisistä eivät ole olleet järin ruusuisia. Etujalan kipu kuitenkin esti sitä liikkumasta sen enempää joten se alistui naisen käsittelyyn. Onneksi tämä ei ollut läheskään yhtä kovakourainen kuin aiemmin tämän kimpussa olleet ihmiset. Nainen hellästi silitti Karman suupieltä pitkin vedoin, jonka jälkeen se siirtyi etujalkaan. Pienikin kosketus sai säkenöivän kivun leviämään nartun kehossa. Nainen irrotti jalassa olleen siteen, laittaen siihen lastan ja puhtaan siteen. Tämän jälkeen nainen vielä rapsutti Karmaa korvan takaa ja nousi lähteäkseen.

Sama toistui usean päivän ajan. Karma ei osaa laskea kuinka kauan se oli maannut hyisessä kivisessä sellissään, viikko, kenties toinenkin. Joka päivä nainen saapui, toi homeisia ruuantähteitä, jotka narttu kuitenkin söi kiitollisena siitä että joku edes ruokki sitä. Tarkisti jalan ja muun kunnon. Pikkuhiljaa Karma tunsi etujalkansa parantuvan ja alkoi uskaltaa varata sille painoa. Mutta huonoa se, että jo muutamassa viikossa aiemmin hyväkuntoinen ja jäntevä narttu oli muuttunut lähinnä kasaksi nahkaa ja luita. Sen jaksaminen oli nollassa, jo muutama askel pienessä sellissään sai sen uupumaan. Eräänä päivänä naisen sijaan selliin astuikin tämän vanginnut mies. Miehellä oli toisessa kädessään kettinki, toisessa vankka puukeppi. Karma peruutti niskakarvojaan nostaen ja irvistäen sellinsä kauimpaan nurkkaan, tällöin mies huusi sille ja pamautti sitä kepillä niin että narttu näki tähtiä. Tällöin mies laittoi kettingin nartun kaulaan, jos narttu kehtasi ottaa yhdenkin väärän askeleen niin kettinki kuristui sen kaulan ympärille ja kettingin terävät piikit pureutuivat sen aristavaan ihoon.

Karma koitti sovittaa askeleensa oikein kävellessään ulos, jottei kettinki satuttaisi sitä. Se olisi kauhean uupunut, ei edes jaksanut taistella miestä vastaan. Karma pääsi ensikerran ulos sitten... Narttu ei edes halunnut ajatella viime ulkoilukertaa. Kivuliaat muistot poltti sen sisusta. Tämä paikka ei ollut iloinen. Se oli hiekkakenttä jossa ei kasvanut mitään, sieltä täältä sojotti kuolleita heinätuppaita. Mies sitoi nartun rautapylväässä olevaan pidempään kettinkiin, jolloin tämä saattoi liikkua vapaasti noin 15 metrin säteellä. Paitsi ettei saanut. Narttu ei tiennyt mitä tehdä. Se jäi seisomaan paikalleen, tuijotti maata antautuneena, kaikkensa antaneena, väsyneenä. Tällöin mies karjaisi ja löi. Narttu otti muutaman askeleen miehestä poispäin, mutta taas lyönti. Pienikin väärä liike ja mies pamautti sitä taas, tällä kertaa rautaisella pitkällä kepillä. Karma oli hämmentynyt. Se ei edes osannut tuntea aggressiota tuota kepillä lyövää miestä kohtaan, se vaan koitti miettiä mitä tehdä välttääkseen lyönnin. Ainakaan tuolloin ratkaisu ei vielä selvinnyt.

Narttu paiskattiin takaisin kylmään selliinsä ja mies painui kiroillen ulos. Tänä iltana Karma jäi ruuatta. Samaa jatkui jonkun aikaa, mies tuli, hakkasi Karmaa rautaisella kepillä ja paiskasi sen takaisin. Karma ei tajunnut mitä se voisi tehdä, mitä sen pitäisi tehdä. Ketjun metallipiikit olivat hiertäneet sen kaulan haavoille ja sen kaulassa oli ainakin kuusi kivuliasta haavaa. Karman onneksi nainen alkoi taas muutaman päivän ruuattomuuden jälkeen näyttäytyä. Narttu ei uskaltanut osoittaa tuttavallisuutta sitä kohtaan, muttei enää sävähtänyt taikka väistänyt sen kosketusta. Se söi empimättä kaiken ruuan mitä nainen sille toi. Tämä myös putsasi Karman kaulan haavoja.

Karmalla ei ollut mitään käsitystä kauanko se oli ollut siellä paikassa. Kuukauden? Ehkä kaksi? Peläten hetkeä jolloin mies rautakepin kanssa tulisi taas lyömään sitä. Nartun paikat aristivat, erityisesti sen kyljet olivat ruhjeilla lyönneistä. Se vaan toivoi että kuolisi, mutta itsesuojeluvaisto laittoi sen syömään naisen tuoman ruuan ja pysymään hengissä.

Eräänä päivänä nainen ja mies tulivat Karman sellille yhdessä, mies tuli normaaliin tapaan nappaamaan Karman kettinkiinsä ja raahasi ulos, jolloin se viskasi ketjun naiselle. "Kiinnitä se rakki tuonne", mies murahti ja mutisi itsekseen kuinka huono idea oli pitää noin turha otus. Nainen laittoi Karman kiinni, mutta narttu tunsi ettei ollutkaan yhtä tiukasti kiinni kuin normaalisti. Pieni, tai no, jonkinkokoinen nykäisy ja se olisi vapaa. Nainen polvistui nartun viereen, silitti sitä hellästi ja kuiskasi sen korvaan "juokse, juokse kovaa pois, äkkiä". Narttu ei alkuun ymmärtänyt mitä tämä meinasi, mutta muisti sitten kuinka oli juossut isäntäväkensä lasten kanssa ulkona ja lapset olivat kiljuneet sanaa juokse. Yhtäkkiä Karma tasan tiesi mitä tehdä. Se ei ollut voimakas, mutta jos se pisti kaikkensa, saattoi se saada itsensä irrotettua ja päästyä pakoon. "Painu siitä hellimästä sitä rakkia", mies karjaisi naiselle, jolloin tämä välittömästi lähti Karman luota. Karma vilkuili ympärilleen. Vasemmalla oli sellit, ei ainakaan sinne, edessäpäin keppimies, oikealla ilmeisesti ihmisten rakennuksia. Takana kuitenkin laajeni matalahkon aidan takana metsää niin kauas kuin jaksaa ajatella.

Nainen puhutteli miestä: "mitä mieltä olet tuon kylkien kunnosta?", jolloin miehen keskittymiskyky herpaantui hetkeksi, tarpeeksi pitkäksi aikaa että Karma tiesi nyt koittaneen hetken. Se ponnisti voimansa äärimmilleen ja lähti juoksemaan pois miehestä. Hetken siitä tuntui kun se ei pääsisi eteenpäin, mutta juuri silloin ketju petti ja narttu pinkoi vapauteen. Se koitti edetä niin kovaa kuin koivistaan pääsi, joka oli vaikeaa siihen nähden kuinka heikossa kunnossa narttu oli, ja että osa painavasta ketjusta edelleen raahautui mukana. Narttu ehti kuulla vain miehen vihaisen karjahduksen, kunnes se oli pinkonut pois. Eikä takuulla, ikinä pysähtyisi, kääntyisi katsomaan taakseen.

Juostuaan itsensä jo lähes uuvuksiin, se oli aikeissa ravistaa kaulaansa painavan ketjun pois, mutta tajusi sitten että sille saattaakin tulla vielä käyttöä. Narttu hidasti vauhtinsa hölkkään. Se ei ollut kuullut ihmisistä enää hetkeen. Ehkä ne eivät edes vaivaudu lähtemään perääni, se mietti. Karma päätti jatkaa matkaansa, mutta askeleet alkoivat painaa, että lopulta se ei kyennyt muuhun kuin kaivamaan viimeisillä voimillaan suuren tammen alle itselleen pienen kolon johon se saattoi nukahtaa.

Aamu valkeni harmaana, mutta narttu tunsi sisällään syttyneen pienen toivonkipinän, jos sitä sellaiseksi saattoi kutsua. Se ei kyennyt pakenemaan totuutta, että kaikki mikä oli merkinnyt sille jotain, oli mennyttä. Jäljellä oli vain kivulias tyhjyys. Hetken narttu mietti, että jäisi makaamaan tammenjuurelle, odottamaan että kuolema keräisi sen pois. Sitten se kuitenkin kampesi itsensä jaloilleen. Ilman päämäärää tai suunnitelmaa tulevasta se lähti kävelemään. Pian se vaihtoi vauhdin kevyeen raviin. Ainoa mitä se tiesi oli, että sen piti päästä kauas ihmisistä. Kauas kaikesta.

Aamu alkoi kääntyä päivään, josta pian se muuttui iltapäivän lämpimänä paistamaan aurinkoon. Karma katsoi kuinka auringonvalo siivilöityi puiden oksistosta ja sai sen harmaan turkin vaikuttamaan läiskikkäältä. Nälkä kaiversi kovana nartun vatsaa, sen oli pakko löytää syötävää pian. Hän ei ollut koskaan ole ollut metsässä yksin, sillä oli aina ollut seuranaan isäntäväkensä, joiden kanssa liikkuessaan se tiesi pääsevänsä illaksi kotiin syömään. Tai saavansa vähintäänkin ihmisten ruokien tähteitä.

Narttu ei ollut koskaan metsästänyt muualla kuin unissaan. Se kuuli yläpuolellaan lehtien havinaa ja vilkaisi ylös nähdäkseen oksalla istuvan oravan. Orava ja Karma tuijottivat hetken toisiaan, jonka jälkeen narttu päästi surkean urinan kurkustaan ja alkoi räkyttämään oravalle, käskien sitä tulemaan alas. Orava katsoi hetken järkyttyneenä koiraa ja kipitti sen jälkeen puunkoloon turvaan. Turhaa, niin kamalan turhaa, narttu mietti. Ei hänestä olisi tähän.

Sitten epätodellinen haju tunkeutui taas nartun aisteihin. Hetken hän jo säikähti keppimiehen löytäneen sen, mutta totesi pian ettei tämä haju kuulunut ihmiselle. Se ei osannut päättää minkä eläimen hajun haistoi, se lievästi muistutti koiraa, mutta ei mikään koira voinut haista noin hirveältä. Ei edes sen jälkeen kun oli rämpinyt kaikki mutaojat kymmeneen kertaan. Haju oli kuin mätääntyvä liha kesähelteellä, yhdistettynä vereen ja vihaan. Yhtäkkiä nartun valtasi kova pelko ja hätä, mikä tuo haju oli? Mistä kummasta se tuli? Narttu lähti hajusta pois päin, mutta tajusi tuolloin, että sehän olisi takaisin ihmisiin päin. Se koitti kääntyä päästäkseen kauas ihmisistä, kauas vierasta epäilyttävästä hajusta.

Karma ei tiedä kauanko se oli kävellyt. Se ei tiennyt seurasiko kuvottava löyhkä sitä edelleen, ainakin mielessään se kykeni haistamaan sen vielä elävästi. Jano ja nälkä alkoi vaivata kivuliaana narttua. Se tiesi että pian se ei enää jaksaisi, kohta se kaatuisi ja jokin peto tulisi ja ottaisi sen ruuakseen. Jonkin ajan kuluttua narttu haistoi veden tuoksun. Vettä! Se koitti kävellä hieman reippaammin, eikä aikaakaan kun Karma saapui joelle. Narttu oli jo kiitollisena upottamassa kuononsa jokeen, hän voisi ryystää sen vaikka tyhjäksi. Sitten se nuuhkaisi vettä lähempää ja sen mielen täytti pettymys. Vesi oli suolaista. Narttu kiroili mielessään joka kirosanan jonka tiesi, jonka jälkeen se lysähti joen varrelle makaamaan. Ei sen ollut tarkoituskaan selvitä.

Hetken Karma toivoi olevansa jo kuollut, mutta aamupäivän auringonsäteet tunkeutuivat sen tajuntaan. Tovin se pohti mikä sen oli herättänyt, kunnes se huomasi kaislikossa vastarannalla liikettä. Kuului läiskähdys, koirien ääniä, vedessä loiskintaa. Alkuun Karman valtasi pelko vieraita koiria kohtaan ja se mietti piiloutumista. Toisaalta sitä ei ilmeisesti nytkään ollut huomattu. Hetken koiria tarkkailtuaan hän tajusi näiden kalastavan. Ruokaa! Sitten narttu huomasikin jo raahautuneensa pystyyn ja kävelleensä joenvartta pitkin juuri siihen kohtaan missä vieraat koirat olivat. "Hei!" se koitti huutaa, muttei saanut ääntään kuulumaan. Se koitti karistaa aristavaa ja karheaa kurkkuaan ja ilmeisesti joku kuuli hänet, sillä hän huomasi yhden koirista viittovaan itseään kohti ja mutisten seuralleensa jotain.

Karma ei tiennyt mitä tehdä, kunnes vieraat viittoivat sitä. Nartun valtasi hämmennys ja pelko ansasta, mutta ruuan houkutus oli niin suuri että se antoi järjen jäädä toiselle sijalle. Narttu kahlasi rantaa pitkin niin pitkälle kuin kykeni. Äkkiseltään arvioituna uintimatkaa vastarannalle oli noin 30-40 metriä. Karma oli aiemminkin uinut emänsä kanssa, mutta tällä kertaa asia oli eri. Hän oli kovin uupunut ja yltäpäältä ruhjeissa. Silti narttu päätti yrittää. Kaulassa painava ketju ei helpottanut asiaa. Narttu ponkaisi vauhtia rannasta ja lähti räpiköimään. Se koitti vetää tasaisia vetoja ja potkia heikoksi käyneillä takaraajoillaan vauhtia. Viisi metriä, kymmenen, kaksikymmentä. Narttu oli joen keskivaiheilla. Enää ihan vähän, se mietti. Silloin se vahingossa siemaisi jokivettä ja sen keuhkoja korvensi. Se alkoi yskimään ja tunsi ettei jaksaisi enää. Narttu koitti vetää viimeiset vedot, mutta tunsi vajoavansa alas. Tämä oli loppu sitten, Karma mietti ja sulki silmänsä. Se ei jaksanut enää taistella vastaan.

Mutta ei, niin armollinen elämä ei ollut että olisi antanut Karman kuolla. Narttu heräsi rantapenkereeltä märkänä, kylmissään. "Sinä se sitten osaat olla urpo", joku nauroi sille. Se ei kuitenkaan ollut vihaista, ilkeää naurua, vaan lähempänä emänsä naurua. Muisto Faysta kirveli Karman mielessä. Karma koitti nousta täriseville jaloilleen ja pärski vettä ulos. "Mitä...", se koitti sopertaa, mutta toiset olivat jo nousseet lähteäkseen. Narttu ei nähnyt itsellään muuta keinoa selvitä kuin raahustaa muiden perässä.