Raeryn - Laumaton aluksi

Nimi: Raeryn
Sukupuoli: Uros
Ikä: 6
Laji: Iberiansusi x Eruaasian susi
Lauma: Aivan aluksi lauamaton, mutta liittyy pian joko Soriaan tai Noiriin



Ulkonäkö:
37kg | 78cm
Raeryn ei ole valtava susi. Uroksella on kyllä kokoa, mutta kyllä suurempiakin yksilöitä löytyy. Rakenne kuitenkin on maskuliininen ja terävä, joten se luo itsessään jykevää kuvaa. Pää on suuri, kuono pitkä ja korvat laakeat. Valitettavasti susi on tällä hetkellä hyvin nälkiintynyt, mutta olisi varmasti maskuliininen näky, jos olisi enemmän massaa. Rarynin rinta on leveä, tassut suuret, mutta niiden jykevyys peittyy törröttävien lonkkien, paistavien kylkiluiden ja kuoppaposkien alle. Uroksen silmät ovat tottakai susimaisen vinot ja väriltään keltaiset. Kirsu, kynnet ja anturat ovat tummanharmaata, miltei mustaa.

Raeryn on tottunut niin itse, kuin rontunsakin puolesta kuumuuteen, joten harmaasudelle ominaista paksua ja tiheää turkkia ei ole. Uroksen turkki on ohut ja vaaleahko, eikä todellakaan varaa lämpöä hyvin, tuulen kuitenkin turkki pitää pois iholta. Turkin pitäisi olla pehmeää ja melko pitkää, muttei tiivistä, mutta nälkiintyminen on vienyt veronsa myös karvasta. Raerynin kuontalo ei ole kiiltävä, siellä täällä on kaljuja länttejä ja iho hilseilee. Uros on siis kaikinpuolin nälkiintyneen näköinen, ainakin tällä hetkellä.

Rareynin pääväri on ruskea, sitä löytyy neljänä eri sävynä. Kaikkein tumminta on selässä ja vaaleinta vatsassa, väri siis vaalenee alas mentäessä. Tummin ruskea hallitsee kaistaleen uroksen kuonoa, levenee kasvoissa maskikuvioksi ja kapenee otsalla kohti niskaa. Korvantaustat ovat myös tätä tummanruskeaa. Tästä väri jatkaa matkaansa vallaten selän, leventyen vain lavan ja lautasen kohdalla. Samainen väri päättyy hännän kärkeen. Seuraava väri, jota voisi verrata märkään hiekkaan, seuraa tummemman toverinsa jättämiä reunoja. Tänä ruskea on vallannut suurimman osan poskista, korvien sisustat ja heiman kuononvartta. Tummimman värin mukaan se seuraa symmetrisesti aina lapaan asti. Häntään tämä väri ei matkusta.

Kolmatta väriä voisi verrata hiekanruskeaan ja se hallitsee suden keskiosaa. Se valtaa leuan ja loput kuononvarresta, levittäytyy jalkojen kohdalla vallaten jalat kokonaan ja jatkuu aina takajalan ulkosyrjää pitkin hännän kärkeen. Viimeinen, kaikkein vaalein ruskea, ehkä jopa beige tai kermanvärinen, on vallannut kurkun, rinnan, vatsan ja hännän alaosan. Häntä on siis tasaisesti kolmivärinen.

Raerynillä on ase, gerber gator machete pro, eli iso viidakkoveitsi. Aseen terä on musta, mutta teroitetut osat harmaata. Tuppi on sisältä metallia, mutta sen ympärille on pyöritetty tukevasti paksua nahkaa, jotta uros saa siitä hyvän otteen hampaillaan. Kulkiessaan Raeryn pitää asetta aina hampaissaan, mutta puhuessa laskee sen usein nojaamaan johonkin niin, että se on helppoa napata nopeasti hampaisiin.

Luonne:
Raeryn on persoona, joka ei välitä, mitä muut ajattelevat hänestä. Uros ei esitä, eikä filmaa, vaan on tilanteessa kuin tilanteessa oma itsensä. Toki järkeä löytyy, joten tyhmiä asioita ei lauota väärässä seurassa. Uros siis ei pyri antamaan minkäänlaista ensivaikutelmaa, mutta vaikutelmahan tulee joka tapauksessa jokaisesta. Raerynistä saama ensivaikutelma on hyväsydäminen ja itsevarma, mutta hieman kovettunut persoona. Uros on ystävällinen ja jonkin verran puhelias. Ei hän turhia palpata vain ajankuluksi, mutta hiljaisuudestakaan ei susi pidä. Kun tapaaminen on kestänyt pidempään kuin parin sananvaihdon verran, voi huomata Raerynistä huokuvan auktoriteettimaisen rohkeuden. Ruskoturkki ei sano, ettei pelkäisi mitään, mutta hän ei todellakaan pelkää kohdata pelkojaan. Uros ei pidä kalmojen murhaamisesta, mutta ajattelee sen velvollisuutena, ja tekee sitä yhteisen hyvän vuoksi.

Kuten sanottua, Raeryn keskustelee mielellään, mutta jos keskistelu alkaa mennä henkilökohtiasuuksiin, hän tekee terävästi selväksi, ettei hänen asiansa toiselle kuulu. Tästä voi ainakin huomata sen, että menneisyys on jättänyt jälkensä ja muuttanut urosta. Läheisille hän on valmis kertomaan menneisyytensä menetyksistä ja iloista, mutta tuntemattomat uteliat saavat melko pian tuta sen, ettei kannata udella. Valehtelemaan hän ei kuitenkaan rupea, ellei sitten pelastaakseen itselleen jotakin tärkeää. Suoriin kysymyksiin, kuten oletko täältä kotoisin, voi saada suoran vastauksen, mutta on turha odotella hirveää avautumista kaikista elämänkäänteistä. Raeryn ei kuitenkaan ole jäänyt rypemään menneisyyteensä, hän toki suree terveellä tavalla menetyksiään, ja joskus saattaa jopa keskustella niistä hieman tuntemattoman henkilön kanssa. Tällä hetkellä jotkut menetykset, kuten tiedottomuus siitä, ovatko oman partioryhmän jäsenet hengissä vai eivät, ovat suuria ja niistä ei ole vielä päästy yli.

Uros on melko vaatimaton. Hän ei kaipaa osakseen ihailevia katseita tai ihastuneita henkäyksiä, mutta hän vaatii kaikilta rehellisyyttä ja epäitsekkyyttä. Tällaisessa maailmassa on ensiarvoisen tärkeää puhaltaa yhteen hiileen, tehdä yhteistyötä ja ajatella yhteisön eikä yksilön eduksi. Persoona, joka omaa samankaltaisen ajatusmaailman, on henkilö kenen kanssa Raeryn tulee parhaiten toimeen. Jos taas joku tahtoo, että susi itse kunnioittaa tuota, se vaatii enemmän. Esimerkiksi johtajalle vaatimukset ovat korkeat. Koska ruskoturkki tietää, että selviäisi yksinkin jonkun aikaa, täytyisi kunnioitettavan johtajan olla yhtä konkari selviytymisessä. Lisäksi toisen pitäisi tietää kalmoista paljon, olla suunnitelmia niiden poistamisen varalle. Johtajalla täytyisi olla pehmeää auktoriteettia ja lempeä sydän. Tälläinen johtaja saisi Raerynistä uskollisen alamaisen. Pientä kunnioitusta voi saada monin eri tavoin, olemalla vaikka kokoisekseen yllättävän hyvä taistelija tai ikäisekseen ihmeen viisas. Laumalleen ja ryhmittymälleen hän on uskollinen, jos voi luottaa johtajaansa. Itse hän ei mielellään toimisi kokonaisen lauman johtajana, mutta ei hän tahdo olla tavallinenkaan tallaaja.

Raeryn on avarakatseinen persoona. Vaikka hänen kunnioitustaan ei ansaitse helpolla, ei se tarkoita, etteikö uros pitäisi toisesta. Uros on oppinut sen, että tässä maailmassa jokaisella on paikkansa, olkoot pieni aavikkokettu tai valtava harmaasusi. Jokaisella on tehtävänsä, aikansa ja paikkansa. Mutta silkkaa pelkuruutta ja itsekkyyttä hän vihaa ja halveksuu eniten. Heikkojen on kuoltava vahvempien tieltä, mutta ei hänen tassunsa kautta. Susisekoitus on siis myös pitkäpinnainen eikä todellakaan arvosta lajitoverin kimppuun käymistä, ellei oma henki ole siitä kiinni. Omista mielipiteistään hän on hanakas pitämään kiinni, vaikkakin pyrkii ajattelemaan asioita mahdollisimman monelta eri kantilta.

Susi on jalat maassa olevaa tyyppiä. Hän ei haaveille ruusuisesta tulevaisuudesta tai perheestä, kunniasta tai mammonasta. Ruskeaturkki elää hetkessä toivoen kykenevänsä auttamaan hätää kärsiviä ja olevansa edes jokseenkin onnellinen. Raerynin elämän tarkoitus on päästä eroon kalmoista, ja jos hän ei siinä onnistu, hän toivoo jonkun toisen tekevän kyseisen läpimurron. Koska jalat ovat tukevasti maassa, ei kultasilmä ole mikään maailman tunteellisinkaan tapaus. Hän nauraa, jos on hauskaa ja suuttuu jos siihen on aihetta, mutta vahvat tunteet, kuten rakkaus tai viha jäävät taka-alalle. On toki mahdollista, että joskus vain joku vie jalat niin totaalisesti alta, että vaikka kuinka pyrkisi olemaan tasainen, ei hän siihen yhtäkkiä pystyisikään.

Kukaan maata tassuillaan halkova ei ole täydellinen. Vaikka Raeryn on kuin susi suoraan sankaritarinoista, ei hänkään ole puhdas kuin pulmunen. Aavikolla vaeltaessaan susi joutui kajoamaan lajitoverinsa lihaan, jota hän halveksii enemmän kuin itse käsittääkään. Tämä synkkä salaisuus on asia, joka saa uroksen kirkumaan itsensä hereille painajaisista. Ja tämä on myös asia, josta hän ei suostuisi missään tilanteessa kertomaan kenellekään.

Menneisyys:
Ripaus historiaa:
Kun ensimmäiset kalmat tavattiin Valerianassa, ei kulunut aikaakaan, kun noita kuolemankasvoja alkoi näkyä muuallakin. Yksi tällaisista paikoista, joka sai tuta kalmojen ikuisen nälän, oli pienehkö kylä nimeltään Rock Falls. Rock, joksi kaupunkilaiset olivat kylänsä nimen lyhentäneet, ei ollut täysin tavallinen kaupunki. Kaupunki oli nimittäin saanut alkunsa yksittäisestä tutkimusryhmästä, joka oli lähtenyt kartoittamaan tutkimattomia maita. Tutkijoiden turvana oli tietysti sotilaita, ja kun tehtätävät venyivät, tulivat mukaan myös perheet. Rock Falls oli siis alusta asti militaristinen ja järjestelmällinen kaupunki. Kun kaupunkiin asettui tavallisia ihmisiä elämään tavallista elämää, tulivat tietysti koirat ja muut lemmikit mukana, kuten Valerianassakin tapahtui.

Aluksi tietenkään eivät paikalliset sudet ja koirat voineet sietää toisiaan, mutta hitaasti he oppivat elämään rintarinnan. Alueen suurin lauma lupasi pitää muut koiraeläimet poissa kylästä, jos kyläläisten koirat tekisivät kaikkensa, etteivät ihmiset leviäisi susien alueille. Järjestelmä toimi hyvin, koirat elivät omaa elämäänsä ja sudet omaansa. Sitten ensimmäinen kalma nähtiin. Ja sitä seurasivat lukuisat muut. Koiraeläimien joukossa oli hetken silkkaa kaaosta, susien keskuudessa vielä enemmän, sillä heillä ei ollut ihmisten tuliaseita apunaan. Epätoivo alkoi muuttua toivoksi, kun ihmiset kuulivat asiasta ja alkoivat itsekin hoitamaan kalma-asiaa. Koirat ottivat mallia ihmisistä ja ryhtyivät auttamaan susia vieden heille jopa aseita. Koirat ja sudet alkoivat toimimaan tiiviissä yhteistyössä, eikä loppujen lopuksi ollut normaalia, että kylässäkin näkyi susia. Ihmiset eivät aluksi pitäneet tästä, mutta he huomasivat susien auttavan heitä.

Juuri ennen Raerynin syntymää oli kylä muuttunut paljon, ensinnäkin pienentynyt entisestään ihmisten muuttaessa kauhuissaan pois. Sotilaat ja tiedemiehet jäivät, ja niiden perheet. Kylälle oli muuri rakenteilla ja tutkimuslaitoksessa tutkittiin kalmoja. Koirien ja susien yhteistyö oli tiiviimpää kuin koskaan. Susilla oli oma johtajansa ja neuvonantajansa, ihmisten koirilla samoin. Pieniä seurakoiria ei oikeastaan enää ollut, sillä suurikokoisia koiria tarvittiin suojaamaan sotilaiden perheitä.

Susien johtaja sekä neuvonantajat ja koirien johtaja sekä neuvonantajat muodostivat kuusihenkisen neuvoston. Tämän neuvoston tehtävänä oli jakaa kaikki suojelutehtävät aikuisten susien ja koirien kesken ja muutekin pitää molemmat osapuolet sopimukseen tyytyväisenä.

Ja tästä alkaa tarinamme:
Raeryn syntyi Rock Fallsiin viisi vuotta sitten siskojensa Lilianan ja Eleiahin kanssa. Perheen isä oli nimeltään Victor ja toimi susien johtajan neuvonantajana. Äiti, nimeltään Melody, oli vain tavallinen laumalainen, jonka osallistui suojelustehtäviin samalla tavalla, kuin kuka tahansa laumalainen. Susikaksikon rakkaustarina ei ollut mikään maita mullistava romanssi, mutta rakkautta kumminkin. Molemmat tiesivät, että tällaiseen maailmaan ei todellakaan ollut hyvä tehdä pentuetta, mutta parisuhteeseen kuuluvat tietyt asiat. Pentue ei siis todellakaan ollut toivottu, mutta siitä päätettiin silti pitää huolta.

Raeryn, Liliana ja Eleiah syntyivät loppukeväästä yhteiskuntansa turvallisimpaan osaan. Ensimmäisistä päivistä lähtien he oppivat, että maailma oli vaarallinen paikka ja kalmoja tuli pelätä sekä vihata. Koska perheen isä oli tärkeässä asemassa, oli tärkeää, että pennutkin olisivat isänsä arvoisia. Laumassa kun ei heikkoutta nimittäin katsottu hyvällä.

Rauhaisassa perheidyllissä kolmikko sai kasvaa äitinsä johdolla. He opettelivat kaikkea sellaista, mitä villin suden piti osata, jäljestämistä, vaanimista, sään ennustamista, suunnistamista ja vaikka mitä. Äiti piti kuitenkin tärkeimpänä kolmikon keskeiseiä painiotteluita, sillä ne kasvattaisivat luonnetta ja auttaisivat tulevaisuudessa pentuetta pärjäämään kalmoille. Pentuaika meni siis onnellisesti harjoitellen elämistä. Kalmoista ei ollut juuri lainkaan haittaa, vaikka pariin otteeseen sitä joutuikin piiloutua ja antaa äidin tai isän hoitaa pelottelijat päiviltä.

Kun koitti päivä, jolloin kolmikko täytti vuoden, oli aika siirtyä tärkeimpiin tehtäviin. Ensimmäinen vaihe koulutuksessa oli aseen valitseminen. Raeryn valitsi itselleen machete-mallisen pitkän veitsen, jonka kärjessä oli ikäänkuin koukku. (googlaa: gerber gator machete pro) Kun omat aseet oli valittu, oli aika mennä niinsanotun asemestarin luo. Kolmikko pääsi siis harjoittelemaan omien aseidensa käyttöä susiyhteisön mestarin avustuksella.

Aseidenkäyttökoulutukseen kuului tietysti muutakin, kuin pelkkää macheten heiluttelua. Sudet pääsivät käymään kylässä, jossa tutkimuslaitoksen koirat kertoivat kalmoista ja niiden toimintatavoista. Vaikka kalmoja oli tutkittu pitkään, ei vieläkään ollut selvää tietoa siitä, mikä tuo sairaus oli tai miten sen voisi parantaa. Samalla reissulla he pääsivät ensimmäistä kertaa näkemään kalman läheltä, mutta turvallisesti. Koulutukseen kuului tietenkin lihaskunnon ylläpitämistä, harjotustaisteluita muiden susien kanssa ja hieman parantamistakin, sillä kalmojen metsästysreissulla saattoi tapahtua muitakin haavereita, kuin purema.

Koulutus kesti vuoden, mutta sen vuoden aikanakin nuorukaiset pääsivät partioretkille ja 'kalmaveren makuun.' Raeryn oli isohko, lihaksikas sekä voimakas, joten hänen tehtävänsä oli vain taistella, muut kikkailivat esiin houkuttelemisen ja jäljittämisen kanssa. Uros ei ollut mitenkään yksi ylitse muiden, mutta joka tapauksessa osaava ja varovainen 'zombiehunter'. Hän ei niittänyt mainetta ja kunniaa ensimmäisten suojelutehtäviensä aikana, mutta susi tunnettiin silti isän ansiosta.

Kului kaksi vuotta. Raeryn oli kohonnut yhden partioryhmän johtajaksi, Lilianalla oli jo oma uros ja perhekin suunnitteilla, Eleiah taas kulki isän jalanjäljissä neuvostossa. Kaikki oli hyvin. Kalmoja näkyi yhä harvemmin, ikäänkuin ne olisivat päättäneet, että Rock Falssista ei saisi ruokaa. Kaikki kuitenkin muuttui, kuten arvata saattaa.

Ihmiset pyydystelivät kalmoja ja lukitsivat niitä tutkimuslaitokseen koirien häkkeihin. Nuo kaksijalat tutkivat tutkimasta päästyään noita nelijalkoja. Jossakin vaiheessa he keksivät, että pitäisi saada konkreettisesti nähtyä, mitä purema tekee. Tähän mennessä kun ihmisille asti ei koskaan tuotu pureman saanneita koiria. Tyhmät kaksijalat pistivät yhden kalman puremaan toista koiraa, ja taas tutkivat. Tätä jatkui koirilta salassa jokusen kuukautta, kunnes valhe kantautui koirien korviin. Vaikka ihmisten parhaat ystävät tiesivät, että kalmoihin oli löydettävä parannuskeino, he eivät suvainneet isäntiensä toimintaa.

Koirien ja susien neuvosto päätti, että ihmisiä ei enää tarvita. Sudet ja koirat järjestäytyivät hyökkäykseen Raerynin ollessa hieman yli nelivuotias. Suurella joukolla, hämärän turvin nelijalat kävivät isäntiensä kimppuun. Aseet lauloivat, ihmiset kirkuivat ja veri kasteli maan. Ja ei aikaakaan, kun meteli saavutti kalmat. Ja niitä tuli kaikkialta. Nuo hitaat ja kömpelöt otukset kävivät selän takaa kimppuun, tappoivat kaiken minkä näkivät ja saivat koko Rock Falssin sekasorron valtaan.

Raeryn keräsi partioryhmänsä kasaan, etsi molemmat siskonsa ja pakeni. Kun kylä oli silkkaa sekasortoa, kaaosta ja kuolemaa, ei sinne kannattanut lähteä. Ryhmä pakeni lähimetsiin ja piiloutui. Raeryn johti ryhmää lempeästi ja määrätietoisesti, he eivät pysähtyneet pitkäksi ajaksi. Ruokaa löytyi niukin naukin ja kalmoja nähtiin päivittäin, joskus jopa suurissakin rykelmissä. Ensimmäinen heistä kuoli nälkään ensimmäisen kuukauden aikana. Raskaana oleva sisko Lilianakin kärsi. Ja vaikka kuinka ryhmä vaelsi ja etsi, ei löytynyt suurriistaa, vain jyrsijöitä ja kaniineja, liian nopeita pikkuotuksia kalmoille.

Heihin liittyi toisinaan muitakin seliviytyjiä, ja ryhmä alkoi olla valtava. Vaellus vei Raerynin joukon ajan saatossa takaisin aavikon laidalle. Uros tiesi, että jos he menisivät tuonne kartoittamattomaan erämaahan he kuolisivat. Mutta pelkkä vilkaisu siskoon, joka oli viimeisillään, riitti kertomaan, että jotakin oli tehtävä. Susi oli juuri päättänyt, että he palaisivat Rockiin etsimään muita selviytyjiä ja mahdollisesti ruokaa, kun odottamaton tapahtui. Äsken vieressä ollut sisko oli mennyt juomaan, ja jostakin oli ilmestynyt kalma tuon viereen. Hidas ja nälkiintynyt naaras ei ehtinut paljonkaan tehdä, kun tuo saatanan lähettiläs oli kimpussa.

Raeryn ei ollut milloinkaan tuntenut sellaista tuskaa, kun haudatessaan siskonsa runnellun ruumiin joen rantaan, melkein elmänäsä nähneet pennut vatsassaan. Kun sisko oli maan povessa, otti johtaja suunnaksi erämaan. Metsä, joki ja kuolema jäivät taakse, mutta Raeryn pahoin pelkäsi, että sitä samaa oli edessä. He vaelsivat kuumassa erämaassa janoisina ja nälkäisinä auringonlasku aina vasemmalla puolellaan. Joskus he löysivät pienen lammen, joskus kangastuksen, joskus pienempiä lajitovereitaan ruuaksi, joskus taas jyrsijöitä. Selviytyjien joukko kutistui kutistumistaan, monikymmenpäinen joukko valui tyhjiin kuin hiekka varpaiden välistä. He joutuivat syömään omiaan selvitäkseen hengissä.

Resuinen joukko oli viimeisillään, valmiina kuolemaan, kun viileä tuulahdus sai yli puoli vuotta aavikolla vaeltaneen joukon katseen terävöitymään. Kaukana kaukana edessä siinsi vihreää maata. Mutta lähellä lähellä takana oli kalmoja. Raeryn käski joukon hajaantua. Jokainen pitäkööt huolen itsestään, mutta kalmoja ei riittäisi jahtaamaan heistä jokaista. Haikeat hyvästit uros jätti koko ryhmälleen, ja pakeni minkä nälkiintyneistä jaloistaan pääsi. Uros saapui vihreän maan reunalle iloisena selvitymisestään, ja vaipui sen jälkeen tajuttomana maahan.

Pelaaja: Tintti (finsku_@hotmail.com)